Siirry pääsisältöön

Portaattomasti säädettävä kirjahylly

Portaattomasti säädettävä kirjahylly kuulostaa epätodelliselta olohuone haaveelta, mutta olen tainnut löytää keinon! Ihailin asuntomessuilla alla olevan kuvan säilytysjärjestelmää, mutta en tajunnut paikanpäällä katsoa mikä järjestelmä on kysessä (jos kyseinen tieto oli jossain saatavilla).

Nyt taisin löytää saman säilytysjärjestelmän netistä ja olen vakuuttunut, tästä tehdään meidän olohuoneen portaattomasti säädettävä kirjahylly! Mikäli kyseessä ei ole sama tuote, niin ainakin todella paljon samannäköinen.

Rautian sivuilta löytämäni Visu Deco säilytysjärjestelmän kiskot ja kannakkeet ovat ihan täydelliset. Tavoitteena olisi kirjahylly, johon saisi upotettua tauluja, kirjoja, koriste-esineitä, yms. mitä nyt mieleen juolahtaakaan ja nimenomaan taulujen takia hyllyjen pitäisi olla helposti säädettävissä. Haluaisin mielelläni jakaa muutaman inspiraatiokuvan olohuoneista joissa vastaavanlainen idea on toteutettu, mutta lähde puuttuu, joten joudutte odottamaan meidän näköistä hyllykuvaa.

Lisäksi, mikä parasta, hinta tälle massiviselle säilytyskalusteelle jää järkevälle tasolle ja joskus jos hyllyyn kyllästyy, niin varastoon tarvitaan aina lisää säilytystilaa. Pienen ajatauksen olen suonut myös sille, että kaapin alusta on todella helppo imuroida, koska alimman hyllyn voi jättää reilusti irti lattiasta. Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille!


Kuva lainattu rautia.fi Visu Warehouse

Kuva lainattu rautia.fi Visu Warehouse

Kommentit

  1. Olen nähnyt tuollaisia hyllyköitä eräässä kodissa ja itsekkin olen haaveillut yhteen pieneen kulmaan...olisi juuri sopiva kolo.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että tällainen kokonaisuus on toteutettu onnistuneesti :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät viestin.

Suosittelen tekstejä

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Terassin uusi pinta

Niinähän siinä sitten kävi, vaikka toisin vannoin. Meille ei enään tule sävytettyä terassia, kun sen kunnostuksessa on joka vuosi niin kova urakka. Vannomisesta huolimatta, terassi on nyt on käsitelty sävytetyllä Virtasen öljyllä ruskeanharmaaksi ja hyvältähän se näyttää. Pelkän ulkonäön vuoksi emme terassia öljynneet, vaan pelkäsimme lämpökäsitellyn puun alkavan halkeilla ja tikkuuntua ajan myötä. Etelään avautuva iso terassimme on lähes koko päivän auringon armoilla ja se alkoi jo näkymään terassin kunnossa. Käsittelimme laudat värittömällä Virtasen öljyllä edellisenä kesänä ja siltikin auringon vaikutus näkyi jo pahasti laudoissa. Myyjä kertoikin nyt, että sitä parempi UV-suoja mitä tummempi sävytys öljyssä on, joten päädyimme tummaan harmaaseen. Tällä kertaa panostimme myös työvälineisiin, painepesuriin hommattiin terassipesuri vaihtopää, joka oli mielestäni koko 35 euronsa arvoinen ostos. Terassipesuri ei roiskinut likaisia vesiä pitkin ikkunoita tai seiniä ja terassista tuli

Turvaportti portaisiin

Tähän väliin pari kuvaa meidän portaissa olevista turvaporteista. Itse en meinannut millään löytää tietoa, tai kokemuksia ei kiinteästi sijoitettavista turvaporteista, joten tässä avuksi muille, jotka tuskailevat saman ongelman kanssa. Päädyimme hankkimaan Baby Dan premier merkkiset turvaportit, jotka oli suunniteltu siihen, että kun ne poistetaan, kiinnityksestä ei jää jälkeäkään. Lisäksi ehtona oli, että toinen puoli piti saada asennettua tukevasti pyöreää tankoa vasten. Lisävarusteena myydystä y-kappaleesta kuva viimeisenä. Hankintapaikkaa en enään muista (muuttohässäkässä tilasin sieltä mistä halvimmalla satuin saamaan), mutta googelttamalla löytyy useampi vaihtoehto liikkeistä mitkä näitä myyvät. Tähänastisen kokemuksen perusteella olen tyytyväinen porttiin ja toivon että renkulat eivät paina seinään minkäänlaista jälkeä. Voin kertoa myöhemmin miten kävi. Portti on pääasiassa metallia, josta syystä hyvin jämäkän oloinen, lisäksi lukon avausmekanismi sisältää kolme eri asiaa