Siirry pääsisältöön

Sohvan paikkaa

Mallasin viikonloppuna sohvan paikkaa ja mikäli kyseessä olisi Ikean Norsborg kulmasohva 3+2, jonka lisänä divaani, niin lopputulos näyttäsi jotakuinkin viimeisen kuvan kaltaiselta. Sohvaa olen ollut sijoittamassa keskelle huonetta, mutta katsotaan mikä on sitten lopullinen sijainti, koska mittasuhteet nähtyäni tuo näyttää hiukan ahtaalta.

Viimeinen kuva on melkoinen räpöstys, joka melkein jäi julkaisematta. Koittakaa kuitenkin kestää piirroksen laatu, kuvasta saa hyvän ajatuksen siitä miltä sohva tuossa keskellä tilaa näyttäisi. Ihanaa keskiviikkoa kaikille, vielä pari päivää ja sitten on viikonloppu.




Kommentit

  1. Älyttömän järkevää mallailla huonekalua noin paikoilleen. :-) Millä ohjelmalla piirsit sohvan paikoilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin kuvasta näkee osviittaa lopputuloksesta :) Esimerkiksi Gimp ohjelmalla voi tällaisia tehdä.

      Poista
  2. Tuo on ihan älyttömän hyvä kuva jonka oot piirtänyt! Me mallailtiin kans huonekalujen paikkoja asettelemalla rimoja yms lattialle :D Tosi vaikea muuten hahmottaa mittasuhteita. Hyvälle paikalle tulossa teidän sohva, ihanaa kun siitä näkee takkatulen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pitää varmaan vielä muuton jälkeen rakentaa pahvilaatikoista sohvan mallia, että saa loppullisen varmuuden siitä, että sohva sopii tuohon tilaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät viestin.

Suosittelen tekstejä

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Terassin uusi pinta

Niinähän siinä sitten kävi, vaikka toisin vannoin. Meille ei enään tule sävytettyä terassia, kun sen kunnostuksessa on joka vuosi niin kova urakka. Vannomisesta huolimatta, terassi on nyt on käsitelty sävytetyllä Virtasen öljyllä ruskeanharmaaksi ja hyvältähän se näyttää. Pelkän ulkonäön vuoksi emme terassia öljynneet, vaan pelkäsimme lämpökäsitellyn puun alkavan halkeilla ja tikkuuntua ajan myötä. Etelään avautuva iso terassimme on lähes koko päivän auringon armoilla ja se alkoi jo näkymään terassin kunnossa. Käsittelimme laudat värittömällä Virtasen öljyllä edellisenä kesänä ja siltikin auringon vaikutus näkyi jo pahasti laudoissa. Myyjä kertoikin nyt, että sitä parempi UV-suoja mitä tummempi sävytys öljyssä on, joten päädyimme tummaan harmaaseen. Tällä kertaa panostimme myös työvälineisiin, painepesuriin hommattiin terassipesuri vaihtopää, joka oli mielestäni koko 35 euronsa arvoinen ostos. Terassipesuri ei roiskinut likaisia vesiä pitkin ikkunoita tai seiniä ja terassista tuli

Istuinpäällisen verhoilu

Siirrän istuinpäällisen verhoiluohjeen vanhasta sulkemastani blogistani tänne.  Ensimmäisenä tärkeimmät, eli työkalut. Vanhan verhoilun poistamisessa ja uuden asentamisessa käytin oheisia työkaluja. Kangassakset, Papukaijapihdit, minikokoinen sorkkarauta, niittari ja siihen sopivia niittejä (korkeus 6mm, mutta voisivat varmaan olla korkeampiakin).  Ensin poistetaan vanha verhoilu, johon minisorkkarauta on oiva väline. Kuvan asettelu on vain malliksi, koska yleensä laitan sorkkaraudan kankaan ja puun väliin, jolloin käytän kangastakin apuna, että saan niitin toisen reunan irti puusta.    Kun niitin reuna on irroitettu, sen saa helposti pihdeillä irti. Irroita kaikki niitit ja alkuperäinen kangas, sekä tarkista tarvitseeko pehmusteita vaihtaa. Kun istuinosa on valmis uudelle kankaalle, asettele kangas pöydälle ja istuinosa sen päälle. Tarkista, että istuin on keskellä, jolloin kangasta jää terpeeksi kaikille reunoille. Kangas niitataan yksi reuna kerrallaa