Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Synttärikoristeita

Alakerran synttärikoristelut vielä hetki ennen vieraiden saapumista. Vähän sinistä ja turkoosia, ennen kuin ovi avataan joululle.











Raksaviikko 9

Raksaviikko 9 takana ja tupa on lämmin. Täytyy kyllä ihastella meidän kirvesmiesporukan jälkeä, ammattilaiset asialla! Ihana tepastella talossa sisällä, kun ulkona paukkuu pakkanen ja meillä pysyy lämpö seinien sisällä. Viimeisenä fiilistelykuva (muovien +) ikkunan läpi näkyvästä maisemasta, tästä tulee meidän makuuhuoneen maisema.






Joulufiilistelyä

Edellisestä kodista muutama joulufiilistelykuva ja ensimmäisenä kukka-asetelma, minkä olen itse valmistanut. Ajattelin tänäkin vuonna osallistua joulukukka kurssille, mistä oppi kaikkea hyödyllistä ja olihan se muutenkin aika kiva tapahtuma.

Vielä pitää jouluvalmisteluiden kanssa malttaa ensiviikkoon, sitten voisin etsiä tontut muuton jäljiltä esille. Mitenkäs teillä, mihin aikaan kaivetaan joulu kaapin kätköistä ja ripotellaan kotiin iloa tuomaan?





Raksaviikko 8

Raksaviikko 8 ja meillä on talo pystyssä ikkunoineen päivineen, vähän oli mahtava tunne päästä astumaan kynnyksen yli ja taloon sisälle ensimmäistä kertaa. Harmaa ovi on väliaikainen raksaovi ja lopullinen ovi on valkoinen puolikaaren mallisella pienellä ikkunalla.

Minä niin tykkään näistä meidän ikkunoista! Vaikka tiesin ikkunoiden olevan isot, pääsivät ne kuitenkin yllättämään ja paikalleen asennettuna, näyttävät isommalta ja kauniimmalta, kuin ajattelin. Alunperinhän meillä oli ajatus ottaa makuuhuoneisiin normaalinkokoiset ikkunat, mutta onneksi muutimme suunnitelmaa ja ikkunat suuremmaksi (hintaerokin osoittautui yllättävän pieneksi). 



Välipostaus raksalta, kotiin kannettuna

Meillä pidetään kotona sairastupaa jo viidettä päivää kestäneen korkean kuumeen takia. Kurjaa kun pikkuinen sairastaa! Toivon mukaan kohta alkaa helpottaa, aamulla näytti jo paremmalta, mutta iltapäivällä kuume nousi uudelleen.

Raksalla on tapahtunut hurja edistysaskel ja vaikken sitä itse ole vielä ehtinyt paikanpäälle ihmettelemään, niin kuvat on onneksi kantautuneet kotiin asti. Seinät ja katto näyttävät olevan paikoillaan, enkä malta odottaa, etä pääsemme porukalla katsomaan taloa sisältä. 



Entisajan joulumarkkinat Oulunsalossa

Oulunsalon entisajan joulumarkkinat on tulevana viikonloppuna, tulkaahan käymään.

19.-20.11.2016 Oulunsalon Kotiseutumuseon pihapiirissä.
Aukioloajat: la klo 10-16 ja su klo 11-16.
https://www.facebook.com/entisajanjoulumarkkinat






Raksaviikko 7

Ihan uskamoton sää, lunta marraskuussa jo näin paljon ja aurinko paistaa.

Meillä on muuten katto, niin kuin kuvasta näkyy! Ensiviikolla päästään tepastelemaan taloon sisälle, kun nosturi nostaa seinät ja katon paikoilleen. Mukavaa isänpäivää kaikille!



Taulu kirppislöytö

Taulu kiinnitti huomioni kirpputorilla, eikä hintakaan hirvittänyt. Kuljin kuitenkin kertaalleen ohi ja ajattelin, että mietin vielä.

Herkullisen värinen akvarellitaulu lähti kuitenkin mukaani, olikohan hintaa 16€. Mukavaa perjantaita kaikille!


Turvaportti portaisiin

Tähän väliin pari kuvaa meidän portaissa olevista turvaporteista. Itse en meinannut millään löytää tietoa, tai kokemuksia ei kiinteästi sijoitettavista turvaporteista, joten tässä avuksi muille, jotka tuskailevat saman ongelman kanssa.

Päädyimme hankkimaan Baby Dan premier merkkiset turvaportit, jotka oli suunniteltu siihen, että kun ne poistetaan, kiinnityksestä ei jää jälkeäkään. Lisäksi ehtona oli, että toinen puoli piti saada asennettua tukevasti pyöreää tankoa vasten. Lisävarusteena myydystä y-kappaleesta kuva viimeisenä.

Hankintapaikkaa en enään muista (muuttohässäkässä tilasin sieltä mistä halvimmalla satuin saamaan), mutta googelttamalla löytyy useampi vaihtoehto liikkeistä mitkä näitä myyvät.

Tähänastisen kokemuksen perusteella olen tyytyväinen porttiin ja toivon että renkulat eivät paina seinään minkäänlaista jälkeä. Voin kertoa myöhemmin miten kävi. Portti on pääasiassa metallia, josta syystä hyvin jämäkän oloinen, lisäksi lukon avausmekanismi sisältää kolme eri asiaa mitä …

Olohuone

Olohuone on juuri soppelin kokoinen, sinne mahtuu kaikki tarvittavat toiminnot. Kaikki kalusteet mitä kuvissa näkyy ovat edellisestä kodistamme, emmekä joutuneet hankkimaan väliaikaseen kotiin yhtään uutta kalustetta.

Kaksi pientä raitamattoa, yhdet verhot, pienen jalkarahin ja imukupilla kiinnitettäviä telineitä olen ostanut, mutta muuten hankinnat ovat keskittyneet tulevaa kotia silmälläpitäen. Viimeisessä kuvassa näkyvä rahi oli löyty Kodin1:n loppuunmyynnistä.








Raksaviikko 6

Raksaviikko 6 menneillään ja maisema on muuttunut ihan totaalisesti. Meillä on melkein jo katto, ihan mahtavaa! Kattorakennelman alla on muovien suojassa paikoillaan rakennetut seinäelementit, joista näkee jo hienosti ikkunoiden ja ovien paikat.

Talon koko alkaa hahmottua ihan eri tavalla, kun katto on lähtenyt rakentumaan ja pelkän sokkelin tuijottelun jäljiltä meidän tuleva koti näyttää yhtäkkiä aika isolta. Ensi viikolla talo ilmeisesti nostetaan "pystyyn" eli seinät ja katto paikoilleen. Jännittää!




Vuokrakotimme eteinen

Meidän vuokrakotimme on moderni kivitalo,valoisa, korkeakiiltoinen, mustavalkoinen, rosterinen, mutta pienenä poikkeuksena punainen etuovi

Kyseinen koti oli ihan uskomaton löytö, enkä olisi uskaltanut edes toivoa, että silloisilla vuokramarkkinoilla saisimme väliaikaiskodin, joka on näin mahtava. Halusimme ehdottomasti jäädä paikkakunnalle päiväkotijärjestelyiden takia, ettei juniorin tarvitse vaihtaa päiväkotia samalla, kun muutamme väliaikaiseen kotiin.

Tässäpäs tämä, meidän väliaikainen eteinen, olkaa hyvät!