Terassin talvitauko jäi tänä talvena normaalia lyhemmäksi, noin 6-7 kuukautta. Viime syksynä nautimme viimeisistä lämmöistä iltasella ja söimme ulkona lokakuun puolenvälin paikkeilla(ilman lämmitintä)
Ensimmäistä kertaa minulla on enemmän narsisseja pihalla ja olen yllättynyt miten kiitollisia ja helppohoitosia kukat ovat ulkona. Osa narsisseista on istutettu jo useampi viikko sitten, eikä niille ole annettu edes vettä tuon jälkeen. Kukat kukkivat mahtavasti ja tuovat väriä muuten värittömään luontoon.
Kuvissa näkyy myös uusi ruokailukalustomme, josta koitui hiukan harmia. Kaukaa katsottuna ovat ihan ok, mutta läheltä huomaa että kalusteiden viimeistely on huonoa. Päätimme kuitenkin pitää kaluston, koska saimme sovittua asian myyjän kanssa.
Ihanaa äitienpäivää kaikille!

Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun jätät viestin.