Siirry pääsisältöön

Ready steady play

Leikkimökki on valmis ja leikki voi alkaa. Leikkimökki rakennettiin jäljittelemään oman talomme tyyliä ja hienostihan se sopii pihapiiriin. Rakennusmateriaalina käytettiin osittain raksalta ylijäänyttä materiaalia, mutta ainakin lattia, terassi, sisäkatto ja kiikun materiaali hankittiin kokonaisuudessaan uutena.

Leikkimökin sisustus rakentui myös kierrätyksen ehdoilla ja suurin osa huonekaluista ja kankaista löytyikin meiltä kotoa. Ruokapöytä ja Ikean leikkikeittiön alaosa saatiin ilmaiseksi, koska molemmat vaativat isosti korjausta ja uutta pintaa päällensä, että olivat käyttekelpoisia.

Uutena hankintana olivat terassin söpö kalusto, keittiönpöydällä näkyvä jäätelösetti, sekä parven emoji ja kukkatyynyt. Kokonaisuus on ihana ja käyttäjät olivat silminnähden innoissaan uudesta leikkipaikasta, kuulemma paras leikkimökki ikinä.









Kommentit

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät viestin.

Suosittelen tekstejä

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Haapalaude ennen ja jälkeen parafiinikäsittelyn

Jännitin hiukan etukäteen, että miten paljon parafiinikäsittely lauteelle muuttaa saunan ilmettä, mutta turhaan. Tietysti mikäli tavoittelee valkoista ulkonäköä lauteelle, niin silloin se olisi kannattanut sävyttää valkoisella aineella. Minä olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka laude muuttui hiukan enemmän kellertäväksi, niin kokonaisuus näyttää silti hyvältä. Uskoisin myös, että käsitelty laude pysyy parempana pidempään, kuin käsittelemätön. Laude ennen parafiinia Laude parafiinin jälkeen

Istuinpäällisen verhoilu

Siirrän istuinpäällisen verhoiluohjeen vanhasta sulkemastani blogistani tänne.  Ensimmäisenä tärkeimmät, eli työkalut. Vanhan verhoilun poistamisessa ja uuden asentamisessa käytin oheisia työkaluja. Kangassakset, Papukaijapihdit, minikokoinen sorkkarauta, niittari ja siihen sopivia niittejä (korkeus 6mm, mutta voisivat varmaan olla korkeampiakin).  Ensin poistetaan vanha verhoilu, johon minisorkkarauta on oiva väline. Kuvan asettelu on vain malliksi, koska yleensä laitan sorkkaraudan kankaan ja puun väliin, jolloin käytän kangastakin apuna, että saan niitin toisen reunan irti puusta.    Kun niitin reuna on irroitettu, sen saa helposti pihdeillä irti. Irroita kaikki niitit ja alkuperäinen kangas, sekä tarkista tarvitseeko pehmusteita vaihtaa. Kun istuinosa on valmis uudelle kankaalle, asettele kangas pöydälle ja istuinosa sen päälle. Tarkista, että istuin on keskellä, jolloin kangasta jää terpeeksi kaikille reunoille. Kangas niitataan yksi reuna kerrallaa