Siirry pääsisältöön

Kukkia ja muistitaulu

Siirsin kultapalmun kirjahyllyn rakentamisen tieltä keittiöön ja se sopii nykyiselle paikalleen niin mukavasti, että joudunkohan hankkimaan uuden kukan olohuoneen puolelle. Kukka on siis elossa minun hoitamisesta huolimatta, saavutus sinänsä.

Kaupasta tarttui mukaan kaksin kappalein minikokoisia muistitauluja. Jokin korvaaja täytyi löytää korteille ja lapuille mitkä aiemmin majailivat jääkaapin ovessa magneetilla kiinnitettynä. Nykyään kun jääkaappi ja pakastin ovat kalustelevyn takana, ei jääkaappi toimi enään muistitauluna.

Seuraavassa postauksessa luvassa kuvia uudesta (vanhasta) maalatusta Lundian kirjahyllystä, joka vaatii hiukan totuttelua, vaikka itsehän valitsin maalin sävyn. Ihanaa viikonloppua kaikille!




Kommentit

Suosittelen tekstejä

Joulu 2024

Olohuone ja ruokailutila. Triumph Tree Slim Ikea Vimle sohva               Marimekko Unikko ja Siirtolapuutarha     Uyuni, Fine Little Day ja Marimekko Unikko                                    

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Istuinpäällisen verhoilu

Siirrän istuinpäällisen verhoiluohjeen vanhasta sulkemastani blogistani tänne.  Ensimmäisenä tärkeimmät, eli työkalut. Vanhan verhoilun poistamisessa ja uuden asentamisessa käytin oheisia työkaluja. Kangassakset, Papukaijapihdit, minikokoinen sorkkarauta, niittari ja siihen sopivia niittejä (korkeus 6mm, mutta voisivat varmaan olla korkeampiakin).  Ensin poistetaan vanha verhoilu, johon minisorkkarauta on oiva väline. Kuvan asettelu on vain malliksi, koska yleensä laitan sorkkaraudan kankaan ja puun väliin, jolloin käytän kangastakin apuna, että saan niitin toisen reunan irti puusta.    Kun niitin reuna on irroitettu, sen saa helposti pihdeillä irti. Irroita kaikki niitit ja alkuperäinen kangas, sekä tarkista tarvitseeko pehmusteita vaihtaa. Kun istuinosa on valmis uudelle kankaalle, asettele kangas pöydälle ja istuinosa sen päälle. Tarkista, että istuin on keskellä, jolloin kangasta jää terpeeksi kaikille reunoille. Kangas niitataan yk...