Siirry pääsisältöön

Ristiäisvalmistelut

Kuvissa ristiäisvalmistelut ovat valmiina ja talo odottaa vieraita saapuvaksi. Kuten kuvista näkyy, kantavana teemana oli vanha roosa ja herkät kukkakimput. Lähes kaikki juhlien somistustarvikkeet löytyivät valmiina kaapista, ainoastaan kukat, kynttilät, pompomit ja servetit hankittiin juhlaa varten. Tarjoiluastioita, kukkamaljakoita, kynttiläkippoja ja muuta rekvisiittaa meillä on kaapit pullollaan.

Kastepöydän ihana kukkakimppu on hankittu valmiina, mutta pienemmät kimput olen tehnyt itse. Kastepöydän kimppu on todella ihana ja olen oikein tyytyväinen kukkakaupan palveluun, hienosti valmistivat kuvailemani kimpun juuri niin hienoksi, kuin mielessäni sen näin.











Kommentit

Suosittelen tekstejä

Joulu 2024

Olohuone ja ruokailutila. Triumph Tree Slim Ikea Vimle sohva               Marimekko Unikko ja Siirtolapuutarha     Uyuni, Fine Little Day ja Marimekko Unikko                                    

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Istuinpäällisen verhoilu

Siirrän istuinpäällisen verhoiluohjeen vanhasta sulkemastani blogistani tänne.  Ensimmäisenä tärkeimmät, eli työkalut. Vanhan verhoilun poistamisessa ja uuden asentamisessa käytin oheisia työkaluja. Kangassakset, Papukaijapihdit, minikokoinen sorkkarauta, niittari ja siihen sopivia niittejä (korkeus 6mm, mutta voisivat varmaan olla korkeampiakin).  Ensin poistetaan vanha verhoilu, johon minisorkkarauta on oiva väline. Kuvan asettelu on vain malliksi, koska yleensä laitan sorkkaraudan kankaan ja puun väliin, jolloin käytän kangastakin apuna, että saan niitin toisen reunan irti puusta.    Kun niitin reuna on irroitettu, sen saa helposti pihdeillä irti. Irroita kaikki niitit ja alkuperäinen kangas, sekä tarkista tarvitseeko pehmusteita vaihtaa. Kun istuinosa on valmis uudelle kankaalle, asettele kangas pöydälle ja istuinosa sen päälle. Tarkista, että istuin on keskellä, jolloin kangasta jää terpeeksi kaikille reunoille. Kangas niitataan yk...