Siirry pääsisältöön

Joulun aikaan

Rauhallista tapaninpäivää näiden jouluisten kuvien myötä.










 

 

Kommentit

Suosittelen tekstejä

Peikonlehti

Peikonlehti kurottelee kattoon ja tähän asti se on kasvanut seinää vasten ilman tukea. Mittaa on niin reilusti, että kasvi oli pakko tukea jollain keinolla, ettei se vahingossa kaadu ja katkea. Yleensä peikonlehdelle käytetään sellaisia ruskeita kookoskeppejä, mutta itse en niiden ulkonäöstä välitä ja halusin näkymättömämmän ratkaisun. Kiinnitimme tuen suoraan seinään ja tukena käytettiin keittiötarvikkeille tarkoitettua tankoa, jollainen meillä on myös keittiötason päädyssä. Viimeisessä kuvassa näkyy kasvituki asennettuna seinään, mutta ilman kasvia.   Peikonlehdelle kasvutuki seinään    

Istuinpäällisen verhoilu

Siirrän istuinpäällisen verhoiluohjeen vanhasta sulkemastani blogistani tänne.  Ensimmäisenä tärkeimmät, eli työkalut. Vanhan verhoilun poistamisessa ja uuden asentamisessa käytin oheisia työkaluja. Kangassakset, Papukaijapihdit, minikokoinen sorkkarauta, niittari ja siihen sopivia niittejä (korkeus 6mm, mutta voisivat varmaan olla korkeampiakin).  Ensin poistetaan vanha verhoilu, johon minisorkkarauta on oiva väline. Kuvan asettelu on vain malliksi, koska yleensä laitan sorkkaraudan kankaan ja puun väliin, jolloin käytän kangastakin apuna, että saan niitin toisen reunan irti puusta.    Kun niitin reuna on irroitettu, sen saa helposti pihdeillä irti. Irroita kaikki niitit ja alkuperäinen kangas, sekä tarkista tarvitseeko pehmusteita vaihtaa. Kun istuinosa on valmis uudelle kankaalle, asettele kangas pöydälle ja istuinosa sen päälle. Tarkista, että istuin on keskellä, jolloin kangasta jää terpeeksi kaikille reunoille. Kangas niitataan yk...

Odotellessa

Olohuoneen sohvaa odotellessa, on huoneeseen kertynyt jos jonkinmoista istuinta. Keinutuolin haluaisin jättää myös uuden sohvan seuraksi, mutta katsotaan miten se mahtuu sekaan. Rottinkituolit ovat menossa terassille, kunhan katos valmistuu sateensuojaksi. Alla olevassa kuvassa näkyy hienosti meidän kattoon asennetut verhokiskot, mitkä ovat kaksoisuraiset. Verhokisko on L-mallinen ja näin verhonkiinnikkeet jäävät piiloon. Valitettavasti tämä pieni lippa hiukan hankaloittaa verhojen asentamista koukuilla, mutta eipähän tule vaihdettua verhoja liian usein.